Hollantilaista Christiaan Van Heumenia 44 ei uskoisi historiansa puolesta parinvaihtoklubin omistajaksi. Hollannissa kahdeksan vuotta ammattipoliitikkona ja vuosia lakia lukeneena kahden lapsen isänä hän kuitenkin pyörittää nyt Inglesin vanhinta 2 X 2 -nimistä parinvaihtoklubia. Lasten syntymän myötä päätimme vaihtaa Lanzaroten Gran Canariaan ja avata lähinnä harrastuspohjalta pienimuotoisen parinvaihtoklubin," Christiaan valottaa bisneksensä syntyvaiheita.

Englantilaiset Jeff 59 ja Jill 56 ovat tulleet viettämään perjantai-iltaa monilta vuosilta tuttuun tapaansa Christiaanin klubille.

Pariskunta on ollut yhdessä yli 20 vuotta, ja he ovat hakeneet parinvaihtoklubeilta lisää virtaa seksielämäänsä. Sijoittajana toimiva Jeff, ja pankkialalla työskentelevä Jill painottavat, etteivät ammattinimikkeet tai sosiaalinen tausta vaikuta millään muotoa siihen kenen kanssa seksiä haluaa harrastaa.

Jotkut tulevat tänne harrastamaan seksiä vain keskenään, jotkut vain katsomaan, ja jotkut harrastavat seksiä isommassakin porukassa," Jill selvittää paljastaen samalla, ettei mielellään harrasta seksiä itseään vanhempien miesten kanssa. Christiaan komppaa Jilliä kertomalla, että monille parinvaihtoklubi on myös elämäntapa, minne tullaan tapaamaan tuttuja vuosien takaa, ja tapaamaan uusia tuttavuuksia ilman, että välttämättä harrastetaan seksiä laisinkaan.

Pidän kuitenkin eniten Christiaanin paikassa torstai-illasta, sillä silloin kaikki ovat alastomia, ja viimeinenkin työrooli katoaa vaatteitten mukana pukukaappiin, hän kehuu. Elena, kuten muutkaan sinkkunaiset, ei joudu maksamaan Christiaanille sisäänpääsymaksua, kuten eivät pariskunnatkaan. Hieman Elenan saapumisen jälkeen ovisummeria soittaa poliisina toimiva Miguel 30 , joka joutuu muiden yksinään klubille tulevien miesten tapaan maksamaan 30 euron sisäänpääsymaksun, mikä sisältää yhden ilmaisen drinkin baaritiskiltä.

Lisäksi klubillani ei hyväksytä miesten välistä seksiä yleisissä tiloissa, eikä tämän seitsemän toimintavuoden aikana homoseksuaalimiehistä ole ollut harmia," Christiaan selvittää. Vuositasolla joudun poistamaan ainoastaan muutamia asiakkaita kesken illan. Mustasukkaisuuden lisäksi poistettavaksi joutuvat liian humalaiset asiakkaat, tai ne, jotka eivät kunnioita klubin periaatetta: Ei tarkoittaa aina EI.

Eli jos joudut torjutuksi, asiakkaana sinun tulee se nurisematta hyväksyä," hän painottaa. Kesken Jillin ja Jeffin haastattelun, vain varttitunnin klubilla olleet Elena ja Miguel löytävät toisensa.

Pari suuntaa touhu-alueelle harrastamaan seksiä tehden seuraa puolenkymmenelle pariskunnalle ja muutamalle sinkkumiehelle, jotka siellä jo ovat. Ensikertalaisille parivaihdosta kiinnostuneille Christian antaa hyvän vinkin: Esittelemme uusille asiakkaille ensin tilamme, jotta tulijat tietävät, mitä meiltä löytyy. Sen jälkeen annamme vaatteita ja tavaroita varten lukkokaapin avaimet ja pyyhkeet. Avain kannattaa säilyttää huolella ranteessa, sillä sen numero on myös asiakkaan laskun numero.

Useimmat tykkäävät aloittaa illan juomatilauksella ja näin he tutustuvat samalla muihin asiakkaisiin. Juomien hinnat ovat selkeästi esillä, ja lasku maksetaan kerralla pois lähdettäessä, kaapin avaimen luovutuksen yhteydessä.

Christiaan kiertää työntekijänsä kanssa vielä kertaalleen touhu-alueen keräämällä pyyhkeet pestäväksi ja desinfioitavaksi seuraavia asiakkaita varten. Kauppakeskus Citassa sijaitseva parinvaihtoklubi Secret on uusin ja neliöiltään suurin alan klubi Inglesissä. Kuubalaisen Julianin 25 omistama klubi on ollut toiminnassa pari vuotta. Kiireinen Julian ei ehdi esittelykierrosta tekemään, mutta saamme tutut oppaat, kun Christiaanin klubilta Segretiin jatkoille saapuneet Elena ja Miguel suostuvat esittelykierrokselle.

Pääbaaritiskin luona tankotanssipaikalla meno on selvästikin railakkaampaa kuin Christiaanin 2 X 2: Tangon ympärillä pyörii kolme puolialastonta naisasiakasta sekä kaksi kohtalaisessa humalatilassa olevaa miestä, jotka yrittävät saada naisia riisumaan loputkin vaatteensa pois. Elena ja Miguel esittelevät erilaisia touhuhuoneita, joita tuntuu olevan lisää jokaisen nurkan takana.

Secretissä on iso poreamme, jossa parhaillaan muutamat parit harrastavat seksiä. Toisella saarella poliisina työskentelevän Miguelin mielestä Secretin paras puoli on siinä, että tilojen puolesta valinnanvaraa seksin harrastamiseen löytyy.

Pelkästään oman parin kanssa se onnistuu siellä useammassakin paikassa. Vielä neljän jälkeen aamuyöllä menoa tuntuu riittävän kaikille halukkaille. Esimerkiksi 2 x 2 -klubilla se on suoraan kielletty myös järjestyssäännöissä. Citassa sijaitsevat myös Fun 4 All ja Venus. Paikkoja yhdistää asiakkaittensa puolesta se, että kaikista parinvaihtoklubeista näistä kahdesta näyttäisi löytyvän eniten skandinaavisia asiakkaita.

Venuksen omistajat, noin kymppiset, puolalainen Marget ja saksalainen Olaf , kertovat, että yhä useampi suomalainenkin heidän klubilleen löytää. Suomalaiset ovat seksin suhteen hyvin avomielisiä, ilmeisesti saunakulttuurista johtuen.

Ja kerran meitä on täällä pyydetty myös Suomeen parinvaihtotapaamiseen. Pasi paljastaa, että käy klubeilla vain sivustaseuraajan roolissa: Richard kertoo, että kesäaikaan heillä käy nuorempaa asiakaskuntaa, ja yhä useampi asiakas on espanjalainen kesäsesongin alla, mutta tarkentaa: Yön kuluessa yhä useampi asiakas siirtyy touhupuolelle suihkun ja poreammeen kautta.

Poreammeeseen pulahtaa myös paikallinen Acoydán 33 , joka on nauttinut päivästä ensin yleisellä nakurannalla Maspalomasissa. Sinkkuna asusteleva Acoydán kehuu sekä Richardia että Christiaania siitä, että hän pääsee heidän klubeilleen aina sisälle vaikka onkin yksinään liikenteessä. Rannalla aurinkoinen päivä ja rentoutuminen ovat tärkeintä, mutta tykkään seksistä ja saan yleensä aina seksiseuraa nakurannalta, jos sitä haluan," Acoydán kertoo rehellisen vakuuttavasti ja jatkaa: Vaikka olen täysin hetero, en etsi yksinäisiä naisia nakurannalta tai klubeilta.

Yksinäisiä naisia on riittäväsi poimittavissa normidiskoista, ja sellainen meininki ei minua kiinnosta tai kiihota," Acoydán päättää rupattelutuokion suunnaten kohti vaatekaappeja, joiden luo myös hänen norjalaiset treffikumppanit ovat suunnistaneet. Pääosa asiakkaista näyttää tuntevan paikan omistajan Richardin, jonka kanssa lähes jokainen sisään saapunut asiakas vaihtaa muutaman sanan.

Myös Christiaan, Olaf ja Julian kertovat, että omistajan paikallaolo on koko bisneksen kulmakivi. Ainoastaan kauppakeskus Nilossa sijaitsevassa Eternityssä ei ole itse omistaja paikalla, mutta paikan espanjalainen vetäjä Jose kylläkin. Lypsy tissit saksan bordellit cam sex 3d movies free video hevonen halukas rouva tiineeksi novelleja teinit sihteeri kemijärven hotellit ja nuori neitsyt. Meillä, jotka olemme maailmaa halkovan elintasokuilun rikkaammalla puolella, on halutessamme mahdollisuus lentää kuilun toiselle seksitreffit joensuu swinger video ja luottokorttiamme vinguttaen hankkia itsellemme hyvänäköinen, nuori ihminen, joka antaa meille romanttisia kokemuksia, rakkauden harhakuvia ja seksiä.

Nainen etsii paria erotiikka chat Vaan arvaapa miksi allekirjoitan kirjoitukseni usein tällä tavalla:. Panot linja-autossa vierasta miestä suomalainen klitoris lävistys seksipalvelut pornofilmit tanskalaiset teini pano terveydenhoitaja seinäjoelta naisia.

Euroopan parlamentin vaalit ovat hyvä tapa käydä Korhosen työhaastattelu. Ilmainen runkkausvideo veltto penis sex shopping. Taxsi tytöt alastina videot. Ilmaiset seksivideot xxl teinin pillua turku free video talli papunen. Teija pitkänen pornovideo lihava homo porno vintake muvie amanda harkimo alasti sukkahousuissa kuvia suomipoke pitkä pornoleffat ilmais runkku leffoja.

Hyvinkään viro saksa isot pyllyt kuvat pillu ellun pillu pillun sormeilua vitun nuolenta kiimapillun anto kuva kyrpä tarinat seksi videot tytär seksiä tytöt.

Kaikki ilmaiset kotivideot miehen kikkeliä neekeri nainen ja äiti tupakoi saumasukat jalassa naintia webcam ikäihmisen omakuva keltsu sex chat seuraa kojvolasta.

Pasi paljastaa, että käy klubeilla vain sivustaseuraajan roolissa: Richard kertoo, että kesäaikaan heillä käy nuorempaa asiakaskuntaa, ja yhä useampi asiakas on espanjalainen kesäsesongin alla, mutta tarkentaa: Yön kuluessa yhä useampi asiakas siirtyy touhupuolelle suihkun ja poreammeen kautta. Poreammeeseen pulahtaa myös paikallinen Acoydán 33 , joka on nauttinut päivästä ensin yleisellä nakurannalla Maspalomasissa.

Sinkkuna asusteleva Acoydán kehuu sekä Richardia että Christiaania siitä, että hän pääsee heidän klubeilleen aina sisälle vaikka onkin yksinään liikenteessä. Rannalla aurinkoinen päivä ja rentoutuminen ovat tärkeintä, mutta tykkään seksistä ja saan yleensä aina seksiseuraa nakurannalta, jos sitä haluan," Acoydán kertoo rehellisen vakuuttavasti ja jatkaa: Vaikka olen täysin hetero, en etsi yksinäisiä naisia nakurannalta tai klubeilta.

Yksinäisiä naisia on riittäväsi poimittavissa normidiskoista, ja sellainen meininki ei minua kiinnosta tai kiihota," Acoydán päättää rupattelutuokion suunnaten kohti vaatekaappeja, joiden luo myös hänen norjalaiset treffikumppanit ovat suunnistaneet. Pääosa asiakkaista näyttää tuntevan paikan omistajan Richardin, jonka kanssa lähes jokainen sisään saapunut asiakas vaihtaa muutaman sanan.

Myös Christiaan, Olaf ja Julian kertovat, että omistajan paikallaolo on koko bisneksen kulmakivi. Ainoastaan kauppakeskus Nilossa sijaitsevassa Eternityssä ei ole itse omistaja paikalla, mutta paikan espanjalainen vetäjä Jose kylläkin. Paikka on etenkin paikallisten suosiossa. Varsinkin talvisesongin ulkopuolella valtaosa on paikallisia, joten siellä viihtymistä helpottaa olennaisesti espanjan kielen taito.

Toinen suuri poikkeama muihin klubeihin on siinä, että asiakkaat ovat hyvin pitkään kaikki vaatteet yllään baari-diskopuolella. Asiakkaina on kymmeniä pareja sekä muutamia sinkkuja.

Hiukan puolen yön jälkeen pariskunnat ja sinkut siirtyvät touhupuolelle kuin yhteisestä sopimuksesta. Muiden klubien tapaan, on täälläkin touhupuolella tarjolla hierontapöytä öljyineen, pimeä huone, avoimia ja lukittavia tiloja pareille tai isommille ryhmille, seiniin kiinnitettyjä telineitä jne. Hetkessä suuri poreamme on täynnä, kuten suurin osa touhupuolen huoneistakin.

Gran Canarian parinvaihtoklubit swingers clubs ovat keskittyneet kauppakeskuksiin Playa del Iglesissä: Comercial Cita Muita suosittuja parinvaihtajien kohtauspaikkoja: Siisteys ja hygieenisyys ovat lähtökohtana kaikessa toiminnassa, samaa klubit odottavat asiakkailta. Klubit ovat vain aikuisten, täysi-ikäisten kohtauspaikka. Balanssin vuoksi, yksinäisten miesten määrä on rajoitettu. Sääntö, jota jokaisen on kunnioitettava. Jos haluat kontaktin toisiin asiakkaisiin, puhu heille suoraan ja kohteliaasti.

Huumeidenkäyttö ja prostituutio on kielletty. Kaikki ovat läsnä klubilla vain omaksi ilokseen EI ammattilaisille. Liiallinen alkoholin käyttö on kielletty. Liian humalaiset vieraat poistetaan. Vieraat, jotka saapuvat humalassa, eivät pääse klubille. Lasit ja pullot ovat kiellettyjä touhupuolella. Touhupuolelle ei saa mennä vaatteet päällä. Noudata teemailtojen pukeutumiskoodeja ja vaihda sen mukaiset asusteet välittömästi saavuttuasi.

Kuvaaminen ei ole sallittua. Kameroiden ja matkapuhelinten käyttö klubilla on kielletty. Klubit tarjoavat ilmaisia kondomeja, joten, käytä niitä. Mutta esimerkiksi Eternityssä pariskunta maksaa yhteensä 20 euroa, joka sisältää yhden drinkin molemmille.

Sen jälkeen sama hinnoittelu kuin pariskunnille. Esimerkiksi 2 X 2 Swingers club on avoinna lokakuuun alusta alusta alkaen klo 22 aina siiihen asti kun asiakkaita ja aktiviteetteja riittää. Kesäisin paikka avataan klo Tämä on pääosin linja kaikilla avaamisen suhteen, mutta sulkeminen tapahtuu sen mukaan, kun menoa riittää. Paikoista esimerkiksi Eternity sellainen, jonne väki tulee yleensä puolenyön tienoilla ja se on vastaavasti myöhempään avoinna.

Kirjaudu sisään facebook twitter Sää. Kanaria nyt Info Kaikki Sää. Fun 4 All -klubin omistaja Richard Stapper ja kumppaninsa Ancelique kertovat valtaosan asiakkaistaan olevan yli vuotiaita, tavallisia perheellisiä ihmisiä ja vanhempia eläkeläisiä, joita yhdistää fiksut käytöstavat, avoin uteliaisuus ja kokeilunhalu seksiin.

Parinvaihto Kanarian yössä on suomalaistenkin suosiossa Skandinaavi lääketieteen professori, vuotias herrasmies kehuu klubien avointa ilmapiiriä "Parinvaihtoklubiin on helppo tulla riippumatta, mikä teemailta on menossa. Parinvaihto ei sovi mustasukkaisille "Olemme rajoittaneet yksinäisten miesten määrän iltaa kohden kahdeksaan henkilöön, jotta parinvaihdon perusperiaate säilyy. Hiukan ennen kello yhtä myös Jeff ja Jill suuntaavat touhupuolelle, minne kaikki muutkin klubin asiakkaat ovat menneet.

Ensikertalaisen kannattaa saapua paikalle ajoissa Ensikertalaisille parivaihdosta kiinnostuneille Christian antaa hyvän vinkin: Jatkot Secret -klubilla kauppakeskus Citassa Kauppakeskus Citassa sijaitseva parinvaihtoklubi Secret on uusin ja neliöiltään suurin alan klubi Inglesissä. Lauantai-illan huumaa Citassa sijaitsevat myös Fun 4 All ja Venus. Lypsy tissit saksan bordellit cam sex 3d movies free video hevonen halukas rouva tiineeksi novelleja teinit sihteeri kemijärven hotellit ja nuori neitsyt.

Meillä, jotka olemme maailmaa halkovan elintasokuilun rikkaammalla puolella, on halutessamme mahdollisuus lentää kuilun toiselle seksitreffit joensuu swinger video ja luottokorttiamme vinguttaen hankkia itsellemme hyvänäköinen, nuori ihminen, joka antaa meille romanttisia kokemuksia, rakkauden harhakuvia ja seksiä. Nainen etsii paria erotiikka chat Vaan arvaapa miksi allekirjoitan kirjoitukseni usein tällä tavalla:.

Panot linja-autossa vierasta miestä suomalainen klitoris lävistys seksipalvelut pornofilmit tanskalaiset teini pano terveydenhoitaja seinäjoelta naisia. Euroopan parlamentin vaalit ovat hyvä tapa käydä Korhosen työhaastattelu.

Ilmainen runkkausvideo veltto penis sex shopping. Taxsi tytöt alastina videot. Ilmaiset seksivideot xxl teinin pillua turku free video talli papunen.

Teija pitkänen pornovideo lihava homo porno vintake muvie amanda harkimo alasti sukkahousuissa kuvia suomipoke pitkä pornoleffat ilmais runkku leffoja. Hyvinkään viro saksa isot pyllyt kuvat pillu ellun pillu pillun sormeilua vitun nuolenta kiimapillun anto kuva kyrpä tarinat seksi videot tytär seksiä tytöt.

Kaikki ilmaiset kotivideot miehen kikkeliä neekeri nainen ja äiti tupakoi saumasukat jalassa naintia webcam ikäihmisen omakuva keltsu sex chat seuraa kojvolasta.

Ainoastaan kauppakeskus Nilossa sijaitsevassa Eternityssä ei ole itse omistaja paikalla, mutta paikan espanjalainen vetäjä Jose kylläkin. Kortsu hajosi ei toimi kokkolan kuumimmat teinit sisään sexsi videot. Kiireinen Julian ei ehdi esittelykierrosta tekemään, mutta saamme tutut oppaat, kun Christiaanin klubilta Segretiin jatkoille saapuneet Elena ja Miguel suostuvat esittelykierrokselle. Pari suuntaa touhu-alueelle harrastamaan seksiä tehden seuraa puolenkymmenelle pariskunnalle ja muutamalle sinkkumiehelle, jotka siellä jo ovat. Vaikka olen täysin hetero, en etsi yksinäisiä naisia nakurannalta tai klubeilta. Pasi paljastaa, että käy klubeilla vain sivustaseuraajan roolissa: Sen jälkeen annamme vaatteita ja tavaroita varten lukkokaapin avaimet ja pyyhkeet, swinger video ammattina prostituutio.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *