pillua naidaan novellit seksi

Heinäkuinen yö oli lämmin ja kaupungin kadut hiljaisia, kun kävelimme kotiani kohti. Rappukäytävässä kotiovellani hän laski kätensä vyötärölleni ja katsoi syvälle silmiini.

Hän suuteli minua pitkään ja tunsin halun kihelmöivän pitkin vartaloani. Sanoin Juhalle, että mieleni tekisi kutsua hänet sisälle, mutta se olisi vastoin kaikkia periaatteitani, sillä en halunnut edetä aivan niin nopeasti.

Sen sijaan olimme sopineet menevämme elokuviin seuraavalla viikolla. Elokuvaillan päätteeksi hän oli kutsunut minut vanhempiensa kesähuvilalle seuraavaksi viikonlopuksi. Vanhemmat olivat matkoilla, joten saisimme viettää aikaa kahden. Olin itse ollut pitkään sinkkuna, enkä ollut saanut kunnon panoa aikoihin. Perjantaina töissä en meinannut jaksaa keskittyä, vaan ajatus vaelsi lakkaamatta Juhaan ja seuraavaan päivään, jolloin Juha oli aikonut tulla hakemaan minut.

Asiaa ei parantanut sekään, että posti toi puolilta päivin työpaikalleni paketin. Ihmettelin paketin pienuutta ja kun avasin sen, sisältä paljastuivat strassikoristeiset helmistringit ja lappu, jossa luki: Ajatus stringeistä kiihotti minua ja olin iloinen, ettei kukaan työkavereista sattunut paikalle, kun avasin paketin.

Aamulla heräsin varhain ja aloin miettiä mitä pukisin päälleni. Siinä alastomana maatessani ajattelin Juhaa, vein toisen käteni rinnoilleni ja toinen eksyi kosketusta janoavalle pillunvaolleni. Pelkkä kuvitelma tulevasta viikonlopusta oli saanut vakoni kostumaan. Nousin ja puin ihanat helmistringit ylleni. Helmet painoivat ihanasti vakoani. Tissini eivät olleet pienet, eivätkä suuret vaan juuri sopivan kokoiset, pyöreät ja terhakkaat. Kiihottuneisuudestani johtuen nännit törröttivät kivasti. Katsoin posliinipilluani ja ajattelin, että helmistringit sekä näyttivät että tuntuivat todella kiihottavilta hieroessaan pilluvakoani.

Vaikka olin aina nauttinut seksikkäistä alusvaatteista, helmistringejä minulla ei ollut aikaisemmin ollut. Puin lisäksi lyhyen farkkuhameen, joka matalan vyötärön vuoksi jätti takaa näkyviin stringien takana olevan strassikoristeen. Hyvähän Juhalle oli vihjata, että lahja oli otettu käyttöön, ajattelin ja hymyilin itsekseni.

Rintaliivit päätin jättää pois. Valkoinen tyköistuva teepaita korosti tissejäni ja nännit törröttivät kankaan läpi. Laukkuun pakkasin seksikkäät valkoiset kolmiobikiniliivit , joiden laput peittivät vain vähän ja korostivat tissejä, sekä pikkuruisen stringalaosan.

Niillä kelpasi ottaa aurinkoa, ajattelin. Olin juuri syönyt aamupalan kun Juha soitti, että hän olisi tuotapikaa perillä. Sanoin tulevani alas kadulle. Hän kaartoi juuri paikalle, kun tulin alaovesta ulos. Juha nousi autosta, nosti laukkuni takakonttiin ja palasi luokseni. Hän oli pukeutunut shortseihin ja slimmiin teepaitaan, joka sopi hyvin hänen treenatulle yläkropalleen.

Juha kietoi minut syliinsä, suuteli lämpimästi ja tunsin olevani kuin sulaa vahaa hänen käsissään. Pieni parransänki tuntui ihanalta kaulaa vasten ja hän laski kätensä hitaasti selkääni pitkin hameen verhoamille pakaroilleni. Helmistringien strassikoriste osui siinä hänen sormiinsa ja hän sanoi silminnähden kiihottuneella äänellä: Juha painoi minut hellästi mutta vaativasti autoa vasten ja tunsin reittäni vasten, että hänellä seisoi.

Paljon puhutaan sisarusten välisestä seksistä ja onhan sitä enemmän kuin kuvitellaankaan, itsekin tiedän tuttava naisen, jonka veli kävi läpi hänet ja sisarensa, siis oikeasti yhdynnässä. On minullakin isosisko, pari vuotta vanhempi, nykyisin lähentelee kolmea kymppiä, itse tunsin kyllä olevani aina pikkuveli, välit meillä oli ja ovat kylläkin ihan hyvät. Oli hitaiden tanssien opettelua, alastomuutta syystä tai toisesta ja hänen mieliasusteensa oli pelkkä puolireiteen ulottuva T paita, erittäin kiihottava asuste, kun se antoi viitteitä siitä, ettei alla ollut muuta, ja minulla seisoi ja pakotti kahta kauheammin, varmaan oli tietoinen siitä ja liekö tarkoituskin.

Kun täytti 18 niin alkoi puheet kotoa muuttamisesta ja baareissakin käynnit, eräänä viikonloppuna olimme taas kaksin kotona "Marja" baarissa ja minä kotona ja kun menin sänkyyn siinä puolen yön jälkeen, niin seistä jöpötti ja pakotti tapansa mukaan, kun kuulin, että ulko-ovi kävi, niin tein sellaisen tempun, ilman housuja kun aina nukuin, että olin selällään nukkuvinani, peitto osin pois päältä ja seisova kalu paljaana, Marja katsoi hetken ovelta, meni sitten pois ja tuli uudestaan yöpaita päällä ja istui sänkyni laidalle, otti kiinni siitä kovana seisovasta kalusta ja alkoi runkata, alkoholin tuoksukin tuntui.

Olin heräävinäni, liikahdin ja sanoin jotain, että mitä sinä.. Kun se kotoa muutto tuli ajankohtaiseksi, niin olimme viimeistä kertaa kaksistaan saunassa, pesujen ja suihkujen jälkeen Marja istui penkillä ja sanoi, että tules vähän tänne, kun menin hänen eteensä, niin jatkoi, että olen tainnut vähän kiusailla sinua, toivottavasti tämä korvaa sen, veti minut lähelleen ja teki ns.

On niistä jutuista joskus puhuttukin ihan myönteisissä merkeissä, että muistatko mitä silloin tehtiin, no varmasti.. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Olin jo viikon lomaillut, kun päätin lähteä Turkkiin. Muutama päivä aiemmin olin saanut pillua Sailalta, joka nyt viestitteli luvatusta uusinnasta.

Sailaa oli pannut lauma pultsareita minun jälkeen, ja päätin odottaa testien valmistumista ennen kuin sohisin häntä uudelleen. Panetti, siis lähdin turistirysään helpon pillun toivossa. En välitä baareista, joten käytin aikani rannoilla makailuun. Sai sieltä ainakin rusketusta jos ei muuta. Minne Sluibailija on hävinnyt? Toiveena vauva midoo , Helmikuiset Annuu , Epi-no Delphine Plus - välilihan venytystreeni - kokemuksianne pikaisesti!

Joulukuun pikkuiset ihmeet -Amanda- , Kokemuksia rintapumpuista Pähkinämama , Tammikuun Tarrasukat Kath , Arpi 1v tytön kasvoissa Taapero kaivautuu pinnasängyssä patjan alle.. Äidit alle 20v Viestiketjuja: Hae Nuoret äidit- ohjelmaan! Nuoret äidit-ohjelma , Ystäviä kaipailen sekä leikkikaveria lapselleni Annaruusa95 , Ok , Keskustelimme tapahtuneesta ja vaimoni kysyi että onko minun silmissäni huono ja mitä ajattelen.

Sanoin että en näe huonona ja että olen vielä ihan shokissa johon vaimoni vastasi niin minäkin. Kumpikaan ei tajunnut miten noin pääsi tapahtumaan, mutta kaikki olivat kuitenkin selvästi nauttineet yllättävästä tilanteesta. Vaimoni oli saanut tunnin aikana lukemattomia orgasmeja ja kokenut kuinka aina tuli uusi terhakka mies häneen kun edellinen lopetti ja sitä ihmettelimme yhdessä, kuinka kova potenssi ja nopea palautuminen nuorilla miehillä on.

Kävin mielessäni asiaa läpi että kerronko mitä näin vai olenko kertomatta. Kyltissä oli joukkueen nimi joten tiesin nyt mistä heitä voisi tavoitella tarvittaessa mutta se suurin järkytys oli että he olivat iältään 16 v.

Nuo pojat vaikuttivat vanhemmilta ja olivat juuri nussineet vaimoani useaan kertaan, joka oli täyttänyt 50 v. En vielä kertonut siitä mitään ja kävimme asiaa läpi todeten sen olevan todellinen synttäriyllätys ja vaimoni kehui että lopulta jälkeenpäin ajateltuna nautinnollinen joka tuntui vielä aivan uskomattomalta.

Vaimoni kysyi minulta että kuinka monta kertaa ottivat hänet, mutta sanoin etten tiedä kun järkytykseltä huomasin että aina nousi uusi mies päälle ja tuntui vaihtuvan tiuhaan. Vaimoni kävi mielessään asiaa läpi ja sanoi että tämä ensimmäinen kaveri otti hänet neljä kertaa kun sai joka kerta rajun orgasmin kun tällä kaverilla seisoi niin kovana pystyssä osuen täydellisesti herkkunappiin.

Yksi heistä tuli viidesti mutta oli todellinen pikapanon mies kun hädin tuskin ehti sisään jo tullessaan, mutta taisi olla nopeiten myös palautuva.

Tajusimme silloin jotain mikä sai meidät kauhistumaan, kun aluksi vetivät kaksi kierrosta hyvin nopeaan tahtiin ja kaikki varmasti ottivat vähintään kolmesti vaimoni.

Todelliset pikapanot, mutta silti syntymäpäiväsankari sai usean nautinnollisen orgasmin. Ei pahemmin liikuttu risteilyn aikana laivalla sen jälkeen ja vaimoni suihkutteli itseään useaan kertaan.

Päiväpeitto oli niin sotkussa että voi vaan kuvitella mitä siivooja oli ajatellut. Olihan yllätyksellinen risteily eikä tule enää varmaan toistumaan, mutta olihan kokemus ja järkytys.

Myöhemmin kerroin poikien iästä ja vaimoni järkyttyi asiasta ja meni joku aika, mutta nyt asiasta on tullut meille yhteinen kiihottava tekijä ja salaisuus, mitä hyvin harva varmaan kokee koskaan ja ei varmaan kukaan edes fantasioi. Pojat ovat varmaan kerskuneet asialla, mutta täytyy antaa tunnustus että olivat panomiehiä nuoresta iästään huolimatta ja terveitä, koska vaimoni kävi tarkastuksessa kotiin tullessa eikä mitään ollut, joten voimme siltä osin huokaista helpotuksesta.

Tuntuu edelleen uskomattomalta ja tuo meidän suhteeseen kipinää. Tämä tapahtui jo viisi vuotta sitten kun vaimoni täytti 50 ja olimme sitä juhlimassa laivalla. Tapansa mukaan vaimo oli pukeutunut seksikkäästi ja meillä oli hauska ilta.

Päätimme lähteä hyttiin nauttimaan toisistamme. Matkalla tapasimme hississä neljä nuorta miestä ja kertoivat olevansa pelimatkalla. Kehuivat vaimoa kauniiksi ja seksikkääksi saaden vaimoni punastumaan voimakkaasti. Tulivat ulos hissistä samassa kerroksessa ja lähtivät kävelemään kanssamme ja juttelimme, kuinka olemme juhlimassa vaimoni 50 v juhlia ja pojat halusivat antaa onnitteluhalauksen suukolla.

Vaimo hämmentyi ja naurahti suostuen halaukseen ja suukkoon selvästi hämmentyneenä. Pojat kehuivat kuinka kaunis ja seksikäs vaimoni on juhlapäivänään.

Sitten koimme jotain todella yllättävää kun yksi pojista ehdotti, että järjestäisivät yllätyksen vaimolleni ja heillä olisi tunti aikaa, koska heillä oli sovittu joukkueen yhteinen kokoontuminen. Hämmennyimme täysin ja katsoimme toisiamme. Tämä poika ehdotti että mentäisiin hyttiimme ja he näyttäisivät yllätyksensä. Vaimoni sanoi että kiitos ei hämillään ja en osannut sanoa mitään. Pojat jatkoivat jututtamista ja vaimoni kehumista. Katsoimme toisiamme ja selvästi menimme kumpikin kipsiin.

Sanoin että no käydään katsomassa yllätyksenne ja ajattelimme että haluaisivat ehkä halata ja suukottaa vaimoani lisää. Vaimoni nautti selvästi yhä enemmän kehuista ja olimme kumpikin hieman vapautuneita juodessamme illan aikana mutta emme voineet sanoa että olisimme olleet erityisen humalassa. Avatessani hytin oven kuulin vaimoni kiljaisun ja tämä poika nosti vaimoni ilmaan vaikka oli hieman rehevä, sellainen ihanan seksikkään rehevä nainen ja kaatoi sängylle suudellen häntä samalla kun nosti vaimoni tiukkaa hametta lantiolle.

En tajua vieläkään missä välissä oli kaivanut kovettuneen kyrpänsä esiin ja työnsi sen vaimooni , mutta me kumpikin menimme ihan puihin siinä tilanteessa ja emme pystyneet tajuamaan mitä oli tapahtunut. Vaimoni katsoi hämmentyneenä ja pyöräytteli silmiään jolloin tajusin että kokee nautintoa. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan.

Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään. Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin. Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa. Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma. Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta.

Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon. Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun. Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin.

Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu. Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä.

Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä.

Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini.

Pillua naidaan novellit seksi -

Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Tiina nousi jälleen lauteille. Kun täytti 18 niin alkoi puheet kotoa muuttamisesta ja baareissakin käynnit, eräänä viikonloppuna olimme taas kaksin kotona "Marja" baarissa ja minä kotona ja kun menin sänkyyn siinä puolen yön jälkeen, niin seistä jöpötti ja pakotti tapansa mukaan, kun kuulin, että ulko-ovi kävi, niin tein sellaisen tempun, ilman housuja kun aina nukuin, että olin selällään nukkuvinani, peitto osin pois päältä ja seisova kalu paljaana, Marja katsoi hetken ovelta, pillua naidaan novellit seksi, meni sitten pois ja tuli uudestaan yöpaita päällä seksiä oulusta brazil escort istui sänkyni laidalle, otti kiinni siitä kovana seisovasta kalusta ja alkoi runkata, alkoholin tuoksukin tuntui. pillua naidaan novellit seksi

: Pillua naidaan novellit seksi

Independent escort helsinki hae seuraa Nainen etsii miestä suomalainen porn
STRIPTEASE KUOPIO KIVESTEN KIDUTUS 531
Ilmasia porno elokuvia rakel liekki videos 708
Kyrpä tanassa rentoutushieronta Seksi bileet nuoleminen

Avasin hameen napituksen hameen pudotessa lattialle. Anopilla oli hoikissa jaloissaan ne polven alle yltävät ihon väriset sukat ja valkoiset pikkupöksyt. Nuo naisten polven alle yltävät sukat olivat yks kaks muuttuneet kovin kiihottavaksi. Sanoin älä riisu sukkiasi anoppi laskeutui sängylle ja riisuin hänen pikkupöksynsä ja ihana pillu ja häpyhuulet olivat näkyvissä. Samalla, kun anoppi varmisti vielä ikkunasta uimaan lähtijöiden menoa riisuuduin alasti kyrpäni sojottaessa kovana kiimasta.

Suudellen laskeuduimme vuoteelle laitoin sormeni anopin vaginaan se oli hieman kostunut, kun kiihotin klitoristaan anoppi kiljaisi ja suuteli olkapäätäni niin, että hampaat tuntui. Olin melko varma anoppi ei ollut saanut miestä vuosiin ja oli tosi herkkä kiljaisemaan. Ja muutenkin, joka yllättävästä arjen asiasta hän kiljaisi kovin naisellisesti.

Nyt häpyhuulensa olivat turvonneet ihanasti ja vagina litisi kosteudesta. Laitoin tyynyn anopin lantion alle ja, kun hän avasi jalkansa asetuin haarojensa väliin.

Laskeuduin hänen päällensä käsieni varaan pyytämättä Anoppi ohjasi kyrpäni pilluunsa. Painoin kiimasta kova kyrpäni pienen vastuksen jälkeen se liukui anoppini sisään. Häneltä pääsi huuto nostaen samalla päätään ja yläruumistaan minua kohden. Kun aloitin naimisen ja lantioni nopeat liikkeet tuntui korvissa humisee ja uskomaton nautinto valtasi kyrpäni. Nain silmät kiinni väliin aukaisten ja katsoen anopin nautinnon ilmeitä hänen päästäessään vähän väliin nautinnon ääniä.

Katsoin sivulleni Anoppi kietoi jalkansa pakaroitteni alapuolella voi, että se kiihotti minua jatkoin vimmattua naimista hänen pitäessään käsiään olkapäilläni. Viimein anoppi sai kovan orgasmin nostaen leukaansa ja taivuttaen niskaansa taakse päin ja puristaen jaloillaan pakaroitani. Ihanasti hammasrivin näkyessä orgasmin aiheuttaman irvistyksen ansiosta.

Samassa tunnen siemensyöksyn olevan tulossa nain vielä voimakkailla työnnöillä. Kunnes tunnen nyt ja painan kyrpäni anoppini pillun niin syvälle kuin, vaan voin jännitän selkääni kaarelle taakse päin. Vavahdellen anopin jalkojen välissä tunnen miten kyrpäni ruiskii isoin annoksin spermaan syvällä hänen kouristelevassa pillussaan.

Vielä viimeinen orgasmin puistatus voihkaisuineen ja nousen polvilleni anopin jalkojen väliin suudellen rintojaan ja suutaan hellästi. Hänen kasvonsa ovat onnellisessa hymyssä silittäessään kosteaa ja vielä hieman sykkivää kaluani. Se oli ihana ensimmäinen nainti hetki anopin kanssa ja meidän seksi kokemukset jatkui tilaisuuden tullen.

Kuuma viikonloppu Olimme tavanneet Juhan kanssa yhteisten tuttavien tupaantuliaisissa pari viikkoa aiemmin. Paras aina kiellettyä Paljon puhutaan sisarusten välisestä seksistä ja onhan sitä enemmän kuin kuvitellaankaan, itsekin tiedän tuttava naisen, jonka veli kävi läpi hänet ja sisarensa, siis oikeasti yhdynnässä. Lauseenrakenteissa olisi hieman korjattavaa. Vaikealukuista, sillä suomenkieli paikoin huonoa ja vaikeasti ymmärrettävää. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Opettele gerundin käyttö, niin saaat aikaan sujuvampaa tekstiä. Kypsän naisen takapuoli se jos mikä on silmäruokaa parhaimmillaan. Ja miten jumalaista purkaa paineensa naiseudesta sykkivään kypsään pillun. En malta olla kirjoittamatta anopistani ja meidän rakastelustamme ja miten meistä tuli naintipari.

Edellä kerroin anoppini olleen pitkään ilman miestä leskeksi jäätyään - näin uskon oli miten oli nyt minä ainakin olin hänen vakinainen tyydyttäjänsä ja mieluisasti olinkin.

Anoppi on sopusuhtainen vartaloltaan ikäisekseen tosi hyvä vartaloinen. Hänellä on ihanat hoikat sääret eikä reisissä ole selluliittia. Masu on seksikäs naisellinen, jonka päällä on vatsani hyvää olla ja lanteitani liikutella ja orgasmi saada.

Joitakin kertoja anoppi on runkannut minua ollessani käsien varassa hänen päällään ja siten olen lauennut hänen reisilleen. Hieroen kovaa kyrpääni reisiinsä kyrpäni ruiskien spermaa. Sitten anopin ohjatessa liukkaan kyrpäni pilluunsa. Siitä on seurannut pitkä nainti ja viimein orgasmit ja laukeaminen hikisinä ja raukeina olemme maannet puoli kuoluksissa vierekkäin. Tosi kaunista on mielestäni anopin naiminen takaa kontillaan yleensä olemme aivan alasti paitsi että haluan laittaa anopin hoikkin jalkoihin Stay Up sukat mieluummin ihon väriset.

Rullaan ne niin ylös kuin, vaan yltää jotkut melkein haaranpohjan saakka. Sitten kiihotan anopin pillua sormin hänen ollessa kontillaan edessäni. Jatkan kiihoittamista kielelläni anopin voihkiessa hyvän olen tunteesta jännittäen päätään taakse päin. Varaan tyynyn laittaakseni sen anopin vatsan alle nainnin edetessä. Miten henkeä salpaavan näköistä anopin pillu hieman raollaan hoikat jalat harallaan ottaen milloin tulen selkäänsä ja aloitan nainnin. Asetun taakseen lasken sykkivän kyrpäni pakara rakoon otan käteeni rullaan hieman esinahkaa taakse asetan pillunhuulille.

Työnnän sen anoppini pilluun aivan kokonaan anopin kiljaistessa. Nain nopein naintiliikkein anopin nauttiessa ääneen olostaan hellästi lanteistaan pidellen. Väliin rintojaan hyväillen anoppi nosta väliin taakse päin jännittyneet jalkateränsä ylös. Päästäen kurkustaan käheitä voihkaisuja päänsä ollessa taakse jännittynyt.

Viimein anoppini tuiskahtaa vatsalleen tyynylle jonka olin varannut jo hieman väsyneenä kääntäen päänsä sivulle. Laskeudun hellästi hänen hoikan vartalon päälle käsieni varaan kyrpäni ollessa koko ajan anopin sisällä ja alan nopea rytmisen naimisen pillun litistessä kiimaani nostaen. Anoppi irvistelee ihanasti kyrpäni liukuessa edes taksin pillussaan. Anoppi parkaisee ja nostaa pohkeensa lähelle pakaroitaan se on ensimmäinen merkki hänen lähestyvästä orgasmistaan.

Miten ihanaa naida anoppia hänen ollessa siinnä allani hentona hikisenä naisena minä kiloisena kiimaisena miehenä valmiina ruiskimaan siemennesteeni kiimaisen pilluunsa. Pienintäkään mahdollisuutta päästä altani pois ennen, kuin olen lauennut häneen viimeistä pisaraa myöten.

Enkä usko hänen ikinä halunneenkaan odotti, vain kyrpäin laukeamista sinne minne kuuluukin ja tietenkin omaa orgasmiaan. Nyt anoppini ei kestänyt enempää, vaan sai kovan orgasmin jännittäen pohkeensa yhä enempi pakaroihinsa päin. Päätään nostaen ja melkein kirkuen. Timoooo ihanaa rakas kuta pieni tekee ihanaaaaa!!!!! Samassa laukean kovan ravistuksen saatteleman pääni hieman tahdottomasti liikkuen leukani noustessa huudan. Makaa Anjan vartalon päällä melkein painollani kyrvän vielä vavahdellessa viimeisiä ruiskauksiaan saaden vartalooni orgasmin vavahduksia.

Avitan anoppia selälleen jalat harallaan hän makaa hikisenä ja aivan voipuneena onnellinen katse silmissään. Jossain vaiheessa oli spermaani lentänyt hänen sukilleen sekin märkäläntti oli ihanan näköistä katella. Tiesin tuo nainen kuului, vain minulle ja saan häntä, kun tilaisuus, vain koittaa.

Kotvan sai odottaa ennen kuin spermani alkoi valua anoppini pillusta. Sitä tuli paljon tunsinkin monesti kyrpäni nytkähtelevän ja joka kerta miten siemen nesteeni ruiski sinne meni kuuluikin. Aika lapsellista tekstiä, varsinkin tuo "vagina" alkoi naurattaa Naura toki pitäähän sinun kehittyä!!

Mutten tämä foorumi ei ole lapsille joten palaa sinne missä kirjotellaa Nalle Puhista tai Niisku neideistä.

Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus. Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia. Lisätietoja merkkiä jäljellä. Oliko keskustelusta sinulle hyötyä? Olet alle 18 vuotta. Tämän keskustelupalstan sisältö ei ole lapsille sopivaa.

Irstaat ajatukset kävivät mielessä, kun vaivihkaa katselin hänen terhakoita, ikään nähden suuria rintojaan. Saunan kuumuudessa hikikarpalot vierivät pitkin hänen jumalaisia sääriään ja pitkät märät hiukset olivat kuin yrittäisivät peitellä rintoja ja estää serkkupojan suoran näköetäisuuden niihin. Tiina laskeutui alas ja alkoi pestä itseään saippuoiden. Nyt näin myös hänen sievän ja pienen pillunsa, joka oli ollut tähän asti piilossa kuin salaisuus.

Ja sen salaisuuden avaaminen oli minulle kuin unelma. Hänen pillunsa oli täysin puhdistettu karvoista, ja oloni oli kuin unessa. Tiinan näkeminen pesemässä itseään oli ehdottomasti kauneinta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut. Tämän huomasi myös kyrpäni, joka ei enää malttanut odottaa nousuaan paraatiasentoon.

Häveliäästi kuitenkin suojasin jaloillani sitä, ettei nolo tilanteeni paljastuisi. Tiina nousi jälleen lauteille. Tällä kertaa niin, että minulla oli suora näkymä hänen purppuranpunaiseen pilluunsa ja kauniiseen, hieman pömpöttävään vatsaan. Katselin tyttöä hetken ja hän sai katseestani otteen:. Tiina nousi ja käveli kyyryssä pitkin ylintä lauderiviä kohti minua.

Hänen rintansa roikkuivat kuin vesimelonit ja lähestyivät minua. Minun teki heti mieli tarrata niihin ja poimia ne tuoreeltaan. Hän hymyili minulle kauniilla katseellaan ja minäkin hymyilin hieman takaisin. Jatkoin kuitenkin tuijottelua hänen kääntyessään aivan edessäni.

Märkä takapuoli ja kaunis peppuvako kruunattuna lisäksi pienillä häpyhuulilla, joista osa näkyi jalkovälistä ennen hänen istuutumistaan. Minäkin avasin jalkovälini ja laitoin jalkani hänen pyöreän takapuolensa molemmin puolin.

Istuimme kuin leikkikoululaiset jonossa. Samalla pääsi myös kyrpäni esiin jalkojeni turvasta. Tiina ei tätä huomannut, mutta leikittelin ajatuksella, että hän tahtoisi sen vielä nähdä. Tämä sai mieleni hieman rauhoittumaan ja aloitin hartioiden hieromisen. Oikean paikan löydettyäni Tiina alkoi voihkia kuin olisimme olleet rakastelemassa. Se sai mieleni kevenemään entisestään.

Tyttö liikuskeli levottomasti lauteiden päällä samalla peruuttaen hienovaraisilla liikkeillään itseään. Jatkoin vielä hieromista ja hän voihkimista. Kohta hän kuitenkin lopetti ja sanoi huohottaen: Tiina meni hieman eteenpäin ja nojasi sitten vatsaani. Hän katsoi minua silmiin. Näin hänen vartalonsa nyt aivan uudesta asennosta, ja mikä tärkeintä, koin olevani osa häntä.

Lämpimät vartalomme koskettelivat toisiaan, ja pelokkuuteni oli poistumassa. Lisäksi hän leikitteli kyrvälläni, sillä se oli jäänyt jäykkänä tytön selän ja niskan alle.

Olimme molemmat hiljaa, vain katsellen toisia. Hetken kuluttua laitoin käteni hänen molempien rintojensa päälle. Ne olivat muhkeat ja aivan yhtä kiinteät kuin olin uskaltanut odottaakin.

Ja iho oli kuin samettia, ja nännit nöpöttivät kiinteinä näiden hedelmien päissä. Hän hymyili minulle mitä kauniimmalla hymyllä pyöritellessäni sormia nännien päissä. Kerranhan sitä vain eletään. Tiina kääntyi kontilleen eteeni ja alkoi leikkiä märillä käsillään kyrvälläni.

Tuntui taivaalliselta olla Tiinan käsittelyssä. Tästä hetkestä olin unelmoinut jo pitkään. Katselin hänen sieviä muotojaan ja liikehdintäänsä, joka sai minut entistä suuremman kiihkon valtaan. Hän otti kyrpäni suuhunsa ja alkoi imeä sitä kuin mehujäätä sillä erotuksella, että kyrpäni oli kuuma. Seksikkäästi minua kiusoitellen Tiina päästi kyrvästäni irti ja kääntyi selälleen lauteille.

Hänen pitkät vaaleat hiuksensa risteilivät pitkin tytön rintoja ja lauteita. Hän piti jalkovälinsä kiinni ja antoi minun avata sen kuin joululahjan. Kutittelin hänen sääriään ja reisiään kielellä ja sormilla ja pääsin vihdoin tuon pienen pillun kimppuun.

Tiina alkoi huohottaa heti ensimmäisestä kielenkosketuksestani tuohon lämpimään, punaiseen ja märkään ilokoloon. Hän oli aivan märkä ja nuolemisen yllyttyä hän inisi ihanassa tunteessaan.

Tyttö sulki haaransa ja minä jatkoin vielä hetken nuolemista. Jatkoin ja otin nyt sormia mukaan. Kaksi sormeani meni helposti sisään liukkaan kiimanesteen siivittämänä eikä kolmaskaan tehnyt tiukkaa. Työntelin kahta sormea hänen sisäänsä ja katselin, kuinka tyttö käpristeli edessäni. Vapaalla kädellä puristelin ihania rintojaan ja koitin saada hänet pysymään vielä paikoillaan. Asetin vapisevan tytön lauteiden reunalle ja avasin hänen haaransa aivan auki.

Otin kyrpäni ja asetin sen hänen kiimaiseen pilluunsa, jota äsken olin jo sormilla jyystänyt. Kyrpäni upposi melko helposti miltei koko pituudeltaan tytön hellään pilluun. Vain muutaman vedon jälkeen hän alkoi kiljua ja vapista käsissäni. Hidastin tahtia ja hän huusi orgasmin kourissa. Kädet olivat nyrkissä ja selkä taipui kaarelle.

Olin jo lopettamassa, kun hän inisi kuin viimeisillä voimillaan: Kireä pillu tuntui puristavan kyrpääni kovemmin kuin koskaan, ja lypsäessäni Tiinaa tunsin minunkin orgasmini olevan lähellä.

Hänen kasvonsa ovat onnellisessa hymyssä silittäessään kosteaa ja vielä hieman sykkivää kaluani. Hän huomasi Jaakon katselevan … Lue lisää ». Heinäkuinen yö oli lämmin ja kaupungin kadut hiljaisia, kun kävelimme kotiani kohti. Ensimmäinen panija vei verisen ja spermaisen kullin tytön huulille, puristi poskista ja painoi kullin rauhallisesti suuhun. Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *